145.jpg
--------------------------------------------------------------------------------------

146.jpg
Raskaana ollessaan Hellevi päätti tuhota aikaa maalailemalla tauluja ja samalla kehittämällä luovuuttaan sekä tienaamalla pikkuisen rahaakin. Kyllä se on kannattavaa puuhaa!

147.jpg
Tässä on nyt hieman parempi kuva ainakin toisesta pojasta. Kuvassa on melko varmasti Jesse.

148.jpg
Yhdessä hujauksessa Anny oliki jo kasvanut aikuiseksi kissaksi. Kivannäköinen.

149.jpg
Mummi oli päättänyt päästä tulevaa talvea varten karistaa turhan renkaat vyötäröltä pois.

150.jpg
Odotettu synnytys käynnistyi ja Helle kiljui tuskissaan apua.

151.jpg
Tällä kertaa seuraamassa olivat Remukka ja Disa. Markus oli kai jossain töissä.

152.jpg
Mahasta pullahti ulos aivan ihana tummaihoinen ja isänsä silmät perinyt nyytti. Tämä perijäkisassa varmasti vahvoilla olevan herran nimi on Elmeri. Ja älyttömistä nimistä voi syyttää kirjoittajan olematonta mielikuvitusta.

153.jpg
Elmeri oli heti kaikkien suosikki ja mummi alkoi jo bongata hänelle tulevaa vaimoa. Olen nyt aivan tummien ihojen lumoissa joten niitä nähdään nyt vähän aikaa.

154.jpg
Myös Markus otti isän tehtävät erittäin vakavasti vaikka välillä unohtikin että vastasyötettyä lasta ei missään nimessä saa ravistella. Varsinkaan pään yläpuolella.

155.jpg
On ne kissat sitten söpöjä...

156.jpg
Taaperot kasvaisivat pian lapsiksi ja sitten olisi enää Elmeristä pahimmillaan vähän vaivaa, joten Disa katsoi parhaaksi etsiä itselleen taas töitä, jotta saisi päivät jotenkin kulumaan. Urheilu-uralta löytyi pikkuhomma vesivastaavana.

157.jpg
Myös Anny oli saanut töitä. Viihdealalta nimittäin. Markus ja Anny kulkivat nyt sitten samalla autolla.

159.jpg
Vaikka talossa oli nyt kolme lasta ja kaksi kissaa, aikaa riitti kumman hyvin kummallekkin osapuolelle.

160.jpg
Yhtäkkiä lastenhoitaja ilmestyi kuin tyhjästä taloon vaikkei kukaan hänelle ollut mitään soittanutkaan. Kumma juttu. No, hänet tietenkin erotettiin samantien...

161.jpg
Talossa alkoi myös ravata joku ruskea kulkukissa jonka nimeä en muista. ^^ Saipahan Anny seuraa..

164.jpg
Lopultakin kaksoset kasvoivat!

165.jpg
Heti heidän perään myös meidän pikku nyyttii sai kasvaa taaperoksi.

167.jpg
Anteeksi, ettei ole parempaa kuvaa. Mutta Jesse värjäsi hiuksensa mustiksi jotta hänet erottaisi veljestään muustakin kuin silmien väristä. Vasemmalla siis Jesse ja oikealla Manu.

168.jpg
Ja tietenkään myös Elmeristä ei ole kunnon kasvokuvaa. Koitan seuraavaan osaan saada napattua.

171.jpg

172.jpg

173.jpg
Kaksoset saivat yläkertaan oman pikku vinttihuoneen jotta alakertaan saataisiin enemmäntilaa.

Tässä tämä. Ja kommenttia toivoisin jottai tiedän vähän kuinka moni tätä lukee.